torstai 31. heinäkuuta 2025

Pienet ja saavutettavissa olevat tavoitteet osana pelaamista ja elämää

Jos alkuvuoden peleistä on jotain opittavaa niin ainakin se, että pitkät ja aikataulutetut sessiot tavoitteena pelata pokeria 30+ tuntia viikossa toistuvasti samalla turnausohjelmalla viikosta ja kuukaudesta toiseen eivät sovi minulle. Tylsä arjen puurtaminen on rehellisesti sanottuna aivan perseestä, etenkin silloin kun pelit menevät runien puolesta penkin alle. 

Sen sijaan lyhyet, saavutettavalta tuntuvat tavoitteet ovat paljon helpompia. Jopa silloin, kun toistoja tulee posketon määrä: esimerkiksi 2016 kun voitin 15 Karibia-pakettia noin neljän kuukauden aikana hommaa helpotti se että jokainen kilpailujakso kesti tasan yhden viikon ja oletustilanne usein oli että promo voi loppua ihan millä hyvänsä viikolla. Luonnollisesti silläkin on merkitystä, miten hyvin hommat menevät mutta toisaalta: jos hommat menevät puihin, ehkä silloin on syytä myös vaihtaa tavoitetta?

Viime viikolla pokerissa minulla oli tavoitteena saada Unibetilla taso 3, millä pääsee kuukausittaiseen freerolliin. Kuulostaa tyhmältä, mutta siihen ei vaadittu tuossa kuin 60 euroa lisää rakea (yhteensä 120 euroa kuukaudelta) ja ajattelin että eiköhän tuo kahdessa päivässä hoidu ja keskiviikon ajattelin olla joka tapauksessa peleillä.


Toteutuma on että pelipäiviä meni yksi enemmän kuin ajattelin ja helle sekä pelaaminen johtivat siihen etten sunnuntaina jaksanut pelata muuta. Ja kuten näkyy, freerollissa oli noin 50 euron value ja erittäin pehmeä taso - harmittavasti kuitenkin kuvassa olevassa kädessä käytännössä pudottiin juuri ennen 250 euron arvoisen lipun saamista. No, ainakin ensi kuussa ja syyskuussa sitten uudestaan.

Esimerkkejä mahdollisista parin seuraavan kuukauden pokeritavoitteista:

- Coolbetilla raken kerääminen paremman palautuksen saamiseksi elokuussa - tämä pitää jakaa osiin, jotka ovat saavutettavissa viikossa tai mieluiten päivissä, jos pelejä saa hyvin aikaiseksi - mieluiten niin että välitavoitteista on jo saatavilla jotain palkintoa. Sivustolla on usein rakegoaleja joiden suorittamisesta saa palkintoja, mutta valitettavasti niiden vaatimukset ovat usein liian korkeita MTT-pelaajalle.

- Olybetilla 35% rakebackin uudistaminen vuodeksi syyskuussa, mikä vaatisi 30 päivän ajanjakson aikana 600 dollaria rakea - tämäkin pitäisi jakaa osiin, vähintään kolmeen osaan ja pitää täysin relevattina vaihtoehtona jättää homma kesken ensimmäisen osan jälkeen. 

Tärkeätä tavoitteissa on muistaa, että niiden saavuttamisen tulisi lähtökohtaisesti olla mahdollista huolimatta muista tekijöistä: olosuhteista, edes jotenkin normaalin rajoissa olevasta varianssista, muiden ihmisten päätöksistä tai vastaavista. Toki mikäli olosuhteet muuttuvat kestämättömiksi tai jotain ehdottoman tärkeää tulee vastaan, tavoitteista on aivan hyväksyttävää luopua ja useimmiten ne ovat siirrettävissä myöhempään aikaan. Tulostavoitteet ovat turnauspelaajalle usein huonoja, koska pokeriturnauksissa etenkin lyhytaikainen varianssi on aivan eri luokkaa kuin monella muulla elämän osa-alueella.

Pienet ja esimerkiksi viikon mittaiset tavoitteet toimivat myös muuten elämässä. Esimerkiksi tällä viikolla minulla on tavoitteena syödä ja juoda vähän sokeripitoisia ruokia ja juomia sekä alkoholia. En ole mitenkään täysin nollalinjalla, mutta seuraan noista kertyviä kaloreita ja minulla on tavoitetaso jonka alle olisi hyvä jäädä. Tavoitteen perusteet: tavoitella kevyempää oloa ja testailla millaiset näistä kertyvät nautinnot ovat oikeasti niistä kertyvien kaloreiden arvoisia.

Muita toteutettuja tavoitteita on ollut kännykän jättäminen makuuhuoneen ulkopuolelle viikoksi (tämä on pääosin jatkunut viikon jälkeen) ja vähintään 6000 askeleen käveleminen joka päivä viikon ajan (tämä ei niinkään). Jälkimmäinen tavoite ei onnistunut ekalla kerralla, joten tein toisen viikon perään mikä onnistui. Päivittäinen kävelylenkki vaatii kohtuullisesti aikaa ja erityisesti sitä, että otti ainakin tunnin joka päivä tuota varten.

Ensi viikolla varmaan otan tavoitteeksi käydä kolme kertaa uimassa uimahallissa, kun uimahalli lopulta avautuu. Tälle tavoitteelle on muutama syy: lähteä uimahalliin tavoitteena parantaa kuntoa ja pudottaa painoa lienevät ennalta-arvattavat, mutta sen lisäksi minulla on 25 kerran ranneke jonka ostin viime lokakuussa kun sain sen vielä opiskelijastatuksella puoleen hintaan. Seuraavat 2,5 kuukauden aikana pitäisi käyttää jäljellä olevat kerrat joita taitaa olla 24 (talvella olin Espanjassa ja kesän uimahalli on ollut kiinni).

Tärkeätä on että ei ota liikaa tavoitteita samanaikaisesti (mieluiten yksi tavoite kerrallaan) ja ei etenkään sellaisia tavoitteita joiden suorittaminen on keskenään ristiriidassa esimerkiksi ajankäytön ja jaksamisen suhteen. Eikä pidä koittaa tehdä tavoitteista loppuelämän kestävää osaa oravanpyörään.

Joka viikolle ei tarvitse ottaa tavoitetta. Esimerkiksi lomilla ei kannata ottaa stressiä turhista tavoitteista vaan nauttia olosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti