torstai 2. lokakuuta 2025

Q3'2024 - vaikeata on ilman isoja scoreja

Kylmää on kyyti edelleen ison sisäänoston ja varianssin peleissä.

Kokonaistulos peleistä heinä-syyskuulta on +1 487,28€ + 1 288,23$. Tässä ei ole tällä kertaa ollenkaan mukana turnauslippuja, joita on tileillä nyt noin 1 300 euron edestä (kolmannes livesatelliitteihin). Huono tulos, mutta kaikki isot spotit kusivat ja ennen syyskuuta taidettiin olla tappiolla, ja vaikka isot pelit kosahtivat niin saatiin painettua kvartaali marginaaliplussalle.

Pelitunteja tuli varmaan runsaat 200, painottuen syyskuulle jolloin oli runsaasti turnaussarjoja.

Kasinopromot olivat tällä kvartaalilla melko kuolleet, ja vähäisiin tarkasti valittuihin ison varianssin promoihin upposi noin tonni eikä pienistäkään tullut onnistumisia. Tappiota siis kasinopuolelta taas.

Vetopromot olivat myös kuolleet, otin jotain +EV-vetopromoja mutta ne eivät osuneet joten sieltäkin taidettiin jäädä (pienesti) kuoppaan.

Tappiota tekivät ikävästi myös (rakettomat) lottosatelliitit. Näissä jää ehkä keskimäärin 5-10 prosenttia overlayta, mutta 8000 euron arvoista tuli ehkä 6000 euroa palautuksia turnauslippuina. Kovin ikävää, mutta niissä ainakin tietää ettei pitäisi voida jäädä tappiolle - ellei sitten anna voitettujen lippujen vanhentua. Syyskuussa en niitä enää aktiivisesti pelannut, koska jätin kyseisen sivuston pelit muutenkin vähemmälle WCOOP ja Millions-turnaussarjojen ollessa käynnissä ja vitutti hävitä näihin flippeihin.

Pokerissa kesäkuukausina oli kylmä käsi myös yleensä hyvin kassavirtaa tekevissä O8-turnauksissa. Niiden osalta syyskuu oli parempi, mutta harmittavasti WCOOP-sarjan O8-turnaukset brickasivat pahasti. Ison sisäänoston (100€+) turnaukset yleisesti tekivät ehkä 6000-8000 euroa tappiota, kun kunnollisia rahastuksia ei tullut (kvartaalin suurin rahastus taisi olla 250$ WSOP Side Eventin 14. sija, josta tuli 1 242,42 dollaria eli sisäänostoon nähden hieman buustattu mincash. 

Toki merkittävä osa isoista turnauksista toki pelattiin satelliittien kautta, joissa oli erinomaisesti jälleen valueta tarjolla turnaussarjojen aikaan. Sieltä saatiin hyvin lippuja, mutta harmittavasti ne eivät sitten realisoituneet kunnon rahastuksiksi. Pienet ja keskisuuret turnaukset tekivät rahaa kuten aina, mutta niiden suhteellinen osuus sisäänostoista jää pieneksi kun keskisisäänostoa nostavat turnaussarjojen pelit. Satelliitit ja pk-turnaukset tekivät siis lopulta pienen 5-figsin uppia, mutta se on laiha lohtu ison varianssin pelien runatessa äärimmäisen huonosti. 

Striimailin Unibetin syyskuun alussa olleen KO-turnaussarjan, kun sivuston edustaja tarjosi pientä bonusta bubble guaranteedin (3x turnauslippu) ja finaalipöytäbonuksen (1x turnauslippu) muodossa. Lisäksi parhaille leikkeille luvattiin palkintoja. No, niistä saatiin 200 euron edestä lippuja mikä on ihan ok lisä noin 30 tunnin striimaamisesta kun pelasin pelejä joita olisin pelannut muutenkin.

Valitettavasti muuten ei ole tukea striimailuun löytynyt - Coolbetikin lopetti streamer specialin elokuussa. Joten todennäköisesti striimailut ovat pääosin tässä, ellei jotain promoja tule tarjolle. Ongelma on, että striimailu haittaa peleihin keskittymistä, pelikirjan ja turnauskalenterin paljastaminen syö valueta ja valitettavasti näille ei saa tällä hetkellä oikein mitään kompensaatiota. Kannattaa tsekata elokuulta pidempi kirjoitus aiheesta: https://pokeriblog.blogspot.com/2025/08/pokeria-striimaamalla-rahoiksi.html 

Hieman haastetta ovat aiheuttaneet myös tietokoneongelmat, joiden juurisyytä ei ole saatu selvitettyä. PokerStarsin ja PartyPokerin softien ollessa päällä ja pöytiä auki tietokone jumittaa kun avaan selaimen, Discordin tai otan kuvankaappauksen (jos en tee näitä niin ei ole mitään ongelmaa ja pöydät pyörivät jouhevasti). Tietokoneen tehoissa ei ole ongelmaa, mutta jokin tässä setupissa muodostaa pullonkaulan enkä vielä tiedä mikä. Se ei varsinaisesti lisää houkutusta striimailuun.

Kvartaalin pyttyjä:









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti